Sunday, October 11, 2015

Silakkamarkkinat ja syystunnelmaa.

Silakkamarkkinat ovat olleet vuosikausia oma lempparitapahtumani Helsingissä.

Ulkomailla ollessa olen missannut viimeisen viiden vuoden aikana joka kerta tämän ihanan tapahtuman, joten nyt kun sanotuin Helsinkiin samaan aikaan piti mennä heti paikanpäälle fiilistelemään syksyä ja kalastajien saaliita.

Surullisen tyhjä kolera-allas.

Tuntui jotenkin ihanan nostalgiselta kirpeä syksyinen sää, ja kauppatorin kalantuoksu, ja iloiset kasvot lähes jokaisella vastaantulijalla. Mukava markkinahumu oli tarttunut kaikkiin! 

Ihanan reippaat Ahvenanmaalaiset olivat leipää ja silliä myymässä! 

Ainut surkea juttu on se että totesin ettei myyjiä näillä markkinoilla ollut entiseen tahtiin. Kotkalaisen kalastajan mukaan monet kalastajat jäävät maihin ja merelle ei enää lähde uusi sukupolvi sillä ammatti ei kiinnosta nuoria. Niinpä kolera-allas oli alle puolillaan myyjiä ja suurin osa lähinnä läntisestä Suomesta, Hangosta, Kemiönsaarelta, ja jopa Ahvenanmaalta saakka. 

Tällä aluksella pärjää kovemmissakin keleissä! 

Kylmää on ollut kyyti kalastajilla tulla Helsinkiin asti myymään saaliitaan mutta sitäkin kiitollisempana maksan 10€ silakkapurkista ja 7€ Ahvenanmaan leivästä kun tiedän että ostamalla tuen tätä kulttuurihistoriallisesti tärkeää ja hissukseen hiipuvaa ammattiryhmää. 

Kotkalaisilta kalastajilta ostimme suussa sulavaa savustettua hauenmätiä, savulohta ja lohipateeta! 



Tukekaa ihmiset pienyrittäjiä, 
varsinkin aloilla jotka ovat hiipumaanpäin! 


No comments:

Post a Comment